Tällä jutustelulla kanssasi osallistun tänään Pakinaperjantain aiheeseen: Oivoi, en tiedä...
Keskustelussa netissä ja muualla monet esittävät asiansa tosifaktoina. Oma mielipide antanee itsevarmuutta. Tiedot harvoin ovat kokototuuksia asioista, mutta ihmisestä on kovin palkitsevaa kokea tietävänsä. Tällainen on inhimillistä, tietenkin, ei tuomittavaa, mutta onko vaikea pohtia toisenkin ihmisen tai keskustelyryhmässä monien näkökulmia? Niin tieto lisääntyy ja käsityskyky. Samoin kysymällä.
Nykyään asioita kyselevää ihmistä pidetään helposti vähän tyhmänä, mutta luulenpa että vanha sanonta on kokemuksen koettelema viisaus: Tyhmä luulee tietävänsä, viisas tietää, ettei tiedä. Ei kysyvä tieltä eksy! - sanonta voi päteä moneen asiaan. Vain siten voin kasvaa ihmisenä ihmissuhteissa , luulenpa.
Oppiminen edellyttää luopumista olemassa olevasta tiedosta ("Maa on pannukakku"), jonka varaan ihminen on rakentanut identiteettiään. Näin se edellyttää myös oman identiteetin murtamista. Vanha tieto on poistettava, jotta sen tilalle saadaan uusi ("Maa on pallo") ja uusi identiteetti voidaan rakentaa uuden tiedon varaan. Tästä on tehty paljon tutkimuksia ja kirjoitettu väitöskirjoja. Oppiminen tekee kipeää, eikä siihen siksi kaikki suostu.
VastaaPoistaIsopeikko, ihminen on aina vain tietävinään. Kuitenkin olen erimieltä kaikkien tutkimusten kanssa. Asenne voi ihmisellä muuttua, mutta "tietäväisyys" nostaa ihmisen itsetuntoa. Olen itsekin alalla.
VastaaPoistaTieto on vähän kuin näkymätöntä omaisuutta. Se on ikään kuin oman itsen jatke, se on arvokasta, eikä kukaan voi viedä sitä pois.
VastaaPoistaJos joku osoittaa tiedon vääräksi, se menettää arvonsa. Ihminen onkin kantanut mukanaan jotain merkityksetöntä ja rakentanut omaa itseäänkin sellaisen turhuuden päälle.
Totta kai sellaisessa tilanteessa ottaa aivoon ja surettaakin. Siksipä ihmisen ehkä kannattaisikin yrittää elää kiintymättä liiaksi omaisuuteen - henkiseen tai aineelliseen sellaiseen.
Allyalias, viisasta!
VastaaPoista