vene lipuu usvaverhon alta
Haapojen alituinen havina,
ajaton yhteydentunne
Läheisyys helisee haapojen oksistoissa
Katselen tämän rannalta,
kuitenkin istun etäisellä vedellä veneessä
En haluaisi lähteä tästä tunnelmasta
Juon käsistäni haaleaa vettä
Hamuilen helmat polvilleni
Vene lipuu airoitta lähirantaan
Tyyni vesi, tyyni mieli
Lannistuneet laineet
vetäytyvät tummenevaan iltaan
Rantakivellä istun vilvoitellen
Olen taas yksin, enkä itseäni näe
Itsen näkemiseen tarvitaankin sielun silmät.
VastaaPoistaJa rohkeutta kohdata rujo siipirikko, ylpeä kotka vaappuvaisena horjuen, ei jaksa enää nousta siivilleen vaan istuu yksinäisyydessä. Nöin näen itseni, mikä lienenkin lintunen, siipirikko, siivetön lintu, niinkuin runoni vaikka se oli kirjoitettu menetettyä lasta ajatellen, se siivetön olin eniten itse.
Aikatherine, maa on paikka jossa siivet revitään ja ahdistetaan palkkatyön orjuuteen ja kaikenlaisiin koettelemuksiin. Joskus mielessämme silti lentelemme väärissä käsityksissä itsestämme avuttomuutemme torjuen ja kolhujen jäljet. Silloin pidämme yllä vahvuuden kulissia ja illuusiota itsestämme. Ihmeelistä että pystyt myöntämään tuon siipirikkoisuuden itsellesi ja karun kaunistakin se on. Kuin hymyä kyynelten läpi.
VastaaPoistaJoskus koen itse olevani kuin albatrossi, joka kantaa läpi myrskyen herkkää itseään , kyyhkystä, selässään, muttei se selvinnyt, myrskylintu, elämän tuulien läpi haaksirikkoutumatta karikoihin. Silti teen elämästä sellaista, että jaksan sen loppuun asti - iloitsen.
Näinhän tämä elämä on, realiteetit ovat kovia ja ihminen on vain vähän kaiken orja.
VastaaPoistaIrti pyristely on vaikeaa. Palaan uudelleen lukemaan ja pohtimaan vastauksiasi, nyt lähden taas lapsenlapsia kaitsemaan että vanhemmat pääsevät kahdestaan ulos..
HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA !
VastaaPoista