tiistai, 4. tammikuuta 2011

Perhosella ajan rajallisuus tulee vastaan!



Perhosteluihin tulee tauko. Vanhempia juttujani varten jätän blogin auki, jotta niitä voi vielä lueskella. Otin ne kaikki näkyville.

Perhonen ei voi vain lennellä asiasta toiseen, vaan täytyy keskittyä niiden tekstieni puhtaaksikirjoittamiseen ja kokoamiseen, joita aion seuraavaksi julkaista kirjana. Tarkoitukseni on myös kuvittaa ne! Siinä onkin paljon hommaa alkuvuodelle.

Muita blogejani päivittelen, paitsi Matka menneisyyteen ei ole saanut montaa lukijaa, joten sekin jää tauolle. Vietin viime syksynä liikaakin aikaani täällä enkä saanut hoidettua tarpeellisia hommiani. Kirjoittaminen on alkuinspiraation jälkeen myös työtä!

Kosmoskynä alkaa pohtia runoitta psykologisia asioita. Siellä nyt Itsetunnosta.

Arvoitus on edelleen mitä Arvoitukseen seuraavaksi kirjoittaisin? Kiinnostaisiko lukijoita paranormaali vai zen -aihe edelleen?

Todellisuus ei todellisuudessa ole päässyt vielä asian ytimeen, joten siellä jatkan.

Majatalo ehkä päivittyy joskus, vaikka onkin lakkausuhan alla koko majoitushommani!

Aina vain parempaa vuoden alkua kaikille lukijoilleni!




4 kommenttia:

  1. Peikolta pala ahkeruutta kirjoittamiseen :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, otankin ison haukkapalan!

    VastaaPoista
  3. Inspiraatiota alkaneeseen vuoteen!

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia Kutuharju, mutta tekstien puhtaaksikirjoittaminen on työlästä.
    Inspiraatio on ihana vaihe ja kynäni suorastaan sauhuaa. Paljon tekstejä tullut kirjoiteltuakin kolmen vuoden aikana. 30 vihkoa + blogit. Haluaisin olla inspiksessä säännöllisesti tasan 5 tuntia päivässä ja muuten rentoutua enkä kerralla vuorokausitolkulla. Ajoitus on hankalaa.

    VastaaPoista