Perhonen

Jumalasta vai Saatanasta

2011-06-28T09:32:00.000-07:00

Kun kerran viimeksi aloitin uskonnollisista väärinymmärretyistä ja dogmaattisiksi tulleista teeseistä, niin jatkan uskontoon liittyvistä tunnetuista lauseista. Niitä ei välttämättä tarvitse pitää uskon asioina vaan ihan käytännöllisinä elämänasenteina.

Bussissa oli tänään mainos: "Älköön teidän sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun." Tämä lempeäksi ehkä tarkoitettu lause on kaiketi annettu alunperin lohdutukseksi, koska levollisuutta pidetään hyvänä. Kuitenkin se kuulosti vaatimukselta, kun sen luin huutomerkkinä matkallani.: "teidän pitää uskoa, tai muuten käy huonosti" -sävyssä.

Entä jos sen muotoilisi näin: "Koska Jumala on ja voitte luottaa siihen kuten minäkin, olkoon sydämenne levollinen, älkääkä ottako paineita mistään." Kuten kedon kukkaset, kuten lapset.

Miksi suuret ajatelmat jonkun sanomina muodostuvat rajoittaviksi dogmeiksi, joiden mukaan armon ulkopuolelle suljetaan osa ihmiskuntaa jonkin ehdon, kuten uskomisen, takia. Onko Jumala muka hylännut luotunsa ja johtaisiko hän luomistyönsä ikuiseen kärsimykseen, antamalla Saatanan kiusoitella ja johtaa harhaan. Tällainen väite Jumalasta on aivan paradoksaalinen ja jokainen tutkikoon omaa uskoaan, onko sinne tunkeutunut tällaisia käsityskantoja.

Ei Jumala voi toimia ihmistä pahemmin, sehän oli silloin Saatana eikä Jumala. Kaikkien meidän käsitteistössämme sana Jumala edustaa jotain ihmistä parempaa ja oikeudentajuisempaa, Saatana taas jotain ihmistä pahempaa. Eipä siis vähätellä Jumalan arvoa.

Erikoisista tuntemuksista

2011-06-12T10:32:00.000-07:00

New Age on minusta käsityksien ja kuvittelun sulatusuuni. Transendenttisiksi leimatut kokemukset saavat näennäissyvällisiä selityksiä. Todellisuutta uskonnollistetaan.

Toki outoja kokemuksia on, ihaniakin ja valoisia. Niistä ei pidä heti ajatella uudestisyntyvänsä "ylhäältä" tai jopa valaistuvansa. Sellaisessa ei ole kysymys ylimaallisista olotiloista. Monenlaista tulkitaan myös vihkimyksiksi ilman erottelukykyä. Ihmisillä on niin kova nälkä kaikkeen erikoiseen. Toisaalta missä liikkuu paljon rahaa, siellä ei pesi mitään arvokasta kaiken takana.

Uskoa voi monenlaista, mutta erikoiset kokemukset ovat yleensä toistuvia ja kouriintuntuvia. Jos lähtee juoksemaan huumattujen tilojen tai universaalin rakkaudentunteen perässä, tuulta takaa ajaa. Toki monenlaista voi ohimenevästi kokea ja se voi tuntua hienolta ja kiinnostavalta, mutta maailmankuvaa ei tulisi perustaa satunnaisen ilmiön varaan.

Pysyvä tasapainoinen tila ja myötätuntoinen asenne ketä tahansa kohtaan ei perustu vihkimyksille tai meditaation säännölliselle harjoittamiselle, itsensä vartioimiselta synninteoista tai henkilökohtaisen taivaspaikan muulla petaamisella. Siihen ei ole vippaskonsteja! Hyvyyden täytyy tulla todella syvältä omasta perusolemuksesta ja siihen liittyvä asennemuutos on oltava kestävä, altruistinen ja järkevä.

Nykyään on aivan muoti-ilmiö kokea hurmostiloja joukkohypnoosissa ja rakkauden tunteita jotenkin itsestään ilmestyvinä. Ihmisrakkaus ei ole tunne,eikä myöskään usko! Hyvyys ja luottamus jumalaan on luonnollinen tila, josta ei syntiinlankeamusta tule. Se on lapseutta.

Lopullinen kohtalo

2011-06-11T10:04:00.000-07:00

Verhot heiluvat itsekseen

Kello kumahtaa rakennuksen syvyyksissä

Talo huokaa ja natisee kesäyössä

kuin pakkanen kolkuttaisi nurkkia

Vaalea hahmo viipyilee käytävällä,

kunnes astuu tiettyyn huoneeseen

Lipaston pölyyn ilmestyy sormenjälki

Kynttilän liekki lepattaa ja sammuu

Vaeltaja vainaja on tänä yönä rauhaton

Öinen nukkuja kavahtaa unestaan

Kuiskaus huokuu seinillä:

"Tämä on joskus sinunkin kohtalosi!"

Osallistun tällä runolla Runotorstain kesäkummitus -haasteeseen.

Luonnonhelmassa

2011-06-05T12:33:00.000-07:00

Luonnon puvustaja pikkuväreissään

Helakan vihreän somistaja kukkasillaan

Valkean kesäyön sulosoinnuttaja

Sirkutuksena vihellyksinä linnunlauluina soiva

Puuveneinä lahdella, airojen rytmikkäänä loiskeena

Saunojen savuina, suolaisenmakeana ihon päivänä

Elämä avautuu, kun valo on saapunut

Täydeltä terältä uupumatta loistavana

Perhosella ajan rajallisuus tulee vastaan!

2011-01-04T10:50:00.000-08:00

Perhosteluihin tulee tauko. Vanhempia juttujani varten jätän blogin auki, jotta niitä voi vielä lueskella. Otin ne kaikki näkyville.

Perhonen ei voi vain lennellä asiasta toiseen, vaan täytyy keskittyä niiden tekstieni puhtaaksikirjoittamiseen ja kokoamiseen, joita aion seuraavaksi julkaista kirjana. Tarkoitukseni on myös kuvittaa ne! Siinä onkin paljon hommaa alkuvuodelle.

Muita blogejani päivittelen, paitsi Matka menneisyyteen ei ole saanut montaa lukijaa, joten sekin jää tauolle. Vietin viime syksynä liikaakin aikaani täällä enkä saanut hoidettua tarpeellisia hommiani. Kirjoittaminen on alkuinspiraation jälkeen myös työtä!

Kosmoskynä alkaa pohtia runoitta psykologisia asioita. Siellä nyt Itsetunnosta.

Arvoitus on edelleen mitä Arvoitukseen seuraavaksi kirjoittaisin? Kiinnostaisiko lukijoita paranormaali vai zen -aihe edelleen?

Todellisuus ei todellisuudessa ole päässyt vielä asian ytimeen, joten siellä jatkan.

Majatalo ehkä päivittyy joskus, vaikka onkin lakkausuhan alla koko majoitushommani!

Aina vain parempaa vuoden alkua kaikille lukijoilleni!

Tyyni mieli

2010-12-04T01:24:00.001-08:00

Etäisellä vedellä

vene lipuu usvaverhon alta

Haapojen alituinen havina,

ajaton yhteydentunne

Läheisyys helisee haapojen oksistoissa

Katselen tämän rannalta,

kuitenkin istun etäisellä vedellä veneessä

En haluaisi lähteä tästä tunnelmasta

Juon käsistäni haaleaa vettä

Hamuilen helmat polvilleni

Vene lipuu airoitta lähirantaan

Tyyni vesi, tyyni mieli

Lannistuneet laineet

vetäytyvät tummenevaan iltaan

Rantakivellä istun vilvoitellen

Olen taas yksin, enkä itseäni näe

Arvoitusta etsimässä

2010-11-27T11:44:00.000-08:00

Loreena McKennethin kuvakirja Mystinen uni Miellyttää Sinisiipeä. Kaikesta tällaisesta on kurkoitettu johonkin perimmäiseen mystiikan kautta.

Kiitokset!

2010-11-22T20:29:00.000-08:00

Tarjouksia lähteä sinne tänne tuonne yhdessä tai luokse, on läjäpäin sadellut ilahtuneelle itselleni, Sinisiivelle, vaan kovin hennolle vieläkin. Tästä sateesta olen ollut oikein iloinen, MUTTA kalliiksi tulee lähtiä Losiin tai pitkälle autoreissulle Eurooppaan. Kovan sairausvaiheen jälkeen olisi siipirikon Sinisiiven tässä aloiteltava uudestaan reissunpäällä oleminen ihan supisuomesta. Mistäs rahat teet äkkiseltään pitkiin kaukomatkoihin. Kiitän kaikkia ystäväisiäni kutsuista! Joskus vielä ne toteutan kaikki, jos luojani aikaa suo...

Toivoisin ideoita miten näin puolikuntoisena lentää etelämmäs, - nimenomaan taloudellisia. Paljon toki osaan, vaan en vieläkään jaksa entistä ammattiani. Joka talvihan muuttaisin lämpöön ja valoon kuin lintu, jos se muuten olisi mahdollista. Vaikka sama ongelma taitaa vaivata kaikkia. Omani on sairauteni vuoksi vaivaa lyhytjännitteisyys myös työputkissa. Osin voisin tehdä paljonkin, mutta olen menettänyt monta keikkaa uuden oireilun alettua aina jälleen. Kaikesta kun täytyy sopia yleensä jo puolisen vuotta etukäteen.

Fyysiseen työhön en enää kykene, henkiseen kylläkin ja sosiaaliseen hyvinkin. Jos joku yhteisö tai porukka haluaisi tilata vaikkapa luovuuden etsimiskurssin tai itsetutkiskelukurssin symbolien avulla, voitaisiin sopia edullisesta ja antoisasta diilistä. Myös itsetuntoa osaan kohentaa ja suuressa surussa lohduttaa. Henkisen elämän kursseja en ole vielä pitänyt, mutta voisin aloittaa, koska asiaa kertyy enemmän kuin ehdin näin selventää. Arvoituksestahan te minut tiedätte. Kokemusta erilaisten kurssien pidosta on kertynyt jo runsaasti minulle, olen vain ollut kauan tauolla. Ilmoitelkaa kaikki kiinnostuneet: marja.arvela@gmail.com

Vieraanvaraisuutta otetaan vastaan!

2010-11-08T10:49:00.000-08:00

Perhonen haluaisi pyrähtää karkuun lunta ja pakkasta. Sinisiipenä kaamos ei yleensä haittaa, mutta perhosenpesä on menossa alta. Elontuuleen lensivät ensin vähäiset setelini, sitten lennähdän kohta itsekin pois. En vielä tiedä minne ja mihin suuntaan. Majatalo jää ystävälleni Hopealle vähitellen kokonaan ja minulla olisi puolisen vuotta aikaa kerätä kimpsut ja kampsut, mutta ehdin jo jaella ne tarvitseville. Sitä keveämpi on lennellä, kun ei tavaramäärä paina eikä matkalaukku madalla lentoreittiä. Ehkäpä vain kuljen ystävän luota toiselle, jos niitä näin köyhällä enää on. Haluaisin kauas kauas pois entisestä paikallaan oleilustani...

SFÄÄRIT

2010-11-01T15:34:00.000-07:00

Todellisuuden sokkeloista avautuvat sfäärit korkeuksiinsa

Jasmiinin tuoksuva lähde heijastuu yli hehkuvan kuunsillan

Uusia värejä ilmaantuu leveämpänä sateenkaarta

Kilo, kajo ja heijastus ovat sfäärien väreilyä

Taivaansineä vasten vilkastuu

eetteripallojen leikkisä ilonpito

Voi kuunnella sävelmiä ilman soittimia

Elämä ei kohtaa häntä

2010-10-30T07:54:00.000-07:00

- Käytäskö tuolla? sanoo mies ja käsi polvella käsi ujuttautuu ylemmäksi.

- Mentäiskö meille? kuiskuttelee nainen vahvassa meikissä humalan sumentamana ja poskelleen jää räikeää huulipunaa.

- Katsottaisko jotain sänkyelämäämme piristävää elokuvaa, kysyy puoliso kotosalla.

Häntä ahdistaa ja hän lähtee kävelylle. Kauppojen ikkunoilla napapaitaisia minihameita ja löysiä miesten farkkuja. Muistuukin mieleen isän ja äidin ähellys iltamyöhään sekä veljien pornolehtikätkö oman patjan alla. Satikutia tuli itselle. Ei hyvää sanaa koskaan.

Hän vaeltelee pimeillä kujilla. Hän kulkee yksin puistoissa. Hän poikkeaa kulmapubissa. Hänet ajetaan ulos juuri ennen sulkemisaikaa. Hän on niin yksin tyhjenevillä kaupungin kaduilla, jonne hän jää viimeiseksi kulkijaksi.

Hän etsii ihmistä itselleen. Hän ei halua kiivetä perä edellä puuhun. Hän juttelisi vain. Hän kohtaisi mieluummin silmät, kuin alas valahtavat pöksyt.

Onko hän yliseksuaalisen kulttuurin kiusattu? Ovatko muut sen riivaamia tuntematta ihmisen lämmön ja läheisyyden itseisarvoa? Onko hän erilainen, vetäytyvä, epäeroottinen kohtalon oikku. Hän on niin yksinäinen, niinkuin muutkin sisimmässään.

Tällä jutulla osallistun Pakinaperjantain aiheeseen KIUSATTU.

Homoseksuaalisuus miehessä - esoteerinen käsitteiden laajennus!

2010-10-20T11:05:00.000-07:00

On heteronaisia ja miehiä, jotka ovat pitkään yhdessä sun toisessa suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen. Seurustelevat jo nuorena, mutta suhde vastakkaiseen sukupuoleen on aina flirttaileva ja seksiväritteinen, ei ystävyys tai toveruussuhde. Ystävät samasta sukupuolesta kuin itse - ilman koskettamista.

Homoseksuaalit puhtaammillaan kaipaavat lyhyita tai pidempiä miessuhteita, ei aina pelkkiä miesten panoja. Poikarakkautta voi olla jo nuoremmillakin.

Usein kuitenkin homomiehet ovat, jos ainokaisensa naisista löytävät, uskollisimpia. He eivät petä toisten naisten kanssa vaimoaan eikä aina edes suhteen aikana toisten miesten. Toisaalta miesten maailma on kiehtova heistä: he haluavat kokea myös voimakkampansa ja alistaa toista miestä. He voivat näyttää, toisin kuin hetero miehet, voimantuntonsa miesten keskuudessa kisaillen, mutta ollen torjuvia naisia kohtaan. Jos he päätyvät hyvään aviosuhteeseen, voi seksuaalisuuskin toimia, mutta vain oman naisensa kanssa. He ovatkin huolehtivia "heikommasta astiastaan" ja hyvin maskuliinisia silloin, mutta ehdotonta uskollisuutta vaativia itseltään ja naiseltaan.

Lesbous on samoin ominaista niin miehille kuin naisillekin. - Käytän näitä yleensä toisin ajateltuja termejä paremman puutteessa. - Olen tuntenut monta lesbomiestä, varsinkin seksuaalisesti myös miehistä kiinnostuneitä miehiä. Lesbomiehet viihtyvät naisseurassa ja heidän parhaat ystävänsä ovat naisia, joiden kanssa heidän on helpompi puhua seksistäkin. Joskus he kokeilevat sitä satunnaisten naissuhteiden kautta, vaikka etsivätkin pitkään suhteeseen mieskaveria. Kun sellainen löytyy yhteiseloon saman katon alle, muut miehet ja naiset jäävät yhtäkkiä ilman ystävyyttä. Jos he asuvat naisen kanssa toisinaan, he eivät pysy uskollisina.

Myös naisissa on heteroja, lesboja ja homoja.

HOMO= miesseura vetää puoleensa eniten. Homonaisilla ei läheisiä fyysisiä kontakteja toisiin naisiin, mutta miehiin voi olla helpostikin. Itse kuulun näihin.

HETERO= useita vakiintumishaluisia suhteita vastakkaiseen sukupuoleen peräkkäin

LESBO= naisseura etusijalla, ei aina ole mennyt seksuaaliselle toiminnanalueelle, jopa myös miehillä

ELÄMÄN PAINAJAINEN

2010-10-17T14:08:00.000-07:00

Onko ihmisen elämä enkelin uni?

Sulkasato ja siipikato on kohdannut langenneita enkeleitä, meitä.

Onko ihmisen elämä enkelin uni?

Tuleeko taivas lähemmäs kuvajaistani suutelemalla.

Onko ihmisen elämä enkelin uni?

Onko elämä täällä katkennut oksa elämänpuusta,

jota on käärme kutonut ja luoja loihtinut?

Onko ihmisen elämä enkelin uni?

Onko koko maailma jo pahan vallassa...

Antiikin jumaltarustosta!

2010-10-14T17:05:00.000-07:00

Novelli:

- Yhden Jumalan mies hyökkää meitä vastaan!, ilmoitti Artemis saapuessaan metsien ääristä. Hän lisäili nopeasti aseita alttariltaan, kunnes hänen nuoliviinensä jälleen täpötäysi.

- Mitä tämä merkitsee? kysyi Zeus hievahtamatta ylhäiseltä valtaistuimeltaan.

-Yhden miehen Jumala laajentaa valtansa Kreikkaan! huusi Artemis noustessaan taivaallisille puolustusmuureille ja jännitti jousensa valmiiksi äärimmäiseen kantamaan.

- Lieneekö omia poikiasi? tokaisi Hera jatkaen nukkapeitteen kutomistaan.

- Kukahan hänet sitten on synnyttänyt? tiedusteli Zeus pujopartaansa miettivästi sipoen.

- Kolmesta Mariasta puhutaan, vastasi Hermes Heran jalkojen juuressa.

- Mene ja tiedustele, kenet heistä huhut väittävät olevan Kaunein! käski ylijumala.

- Turha toivo, tiuskaisi Pallas Athene jalustaltaan. Uljas tumma Jumalar astui alas ja kiskoi aseita alemman maailman sotilailta. Hän työnteli nopeasti miekkoja vyöhönsä ja tikareita saappaanvarsiinsa.

- Täällä tulee kuulemma tästä lähtien naisten olla hurskaita ja aviomiehilleen nöyriä, mutta helvettiä laajennetaan juuri kaiken varalta.

- Onko tämä totta, Hekate? huuteli Hera ukkosenjyrinänä alas manalan konnuille asti. Vastausta ei tullutkaan, vain maanjäristyksen kaltainen kumu kallioiden alta.

- No, toisaalta nuo asiat ovat hyvä, toisaalta huono, pohti Hera ja kohautti olkiaan. Nukkapeite tuli juuri valmiiksi. Hän oli tehnyt sen kaiken varalta ja kaikkien parhaaksi. Se oli varsinkin vauvojen unelmille, jotka nukahtaisivat kastamattomina enempää elämättä.

Mutta jäinen vihuri kierteli Afroditen temppeliä ja katkoi sen pylväitä. Koko avaruus lainehti taivaan tuulien puhaltamiseksi vapaasti ja nyt katto uhkasi sortua palvojien niskaan. Afrodite itse puhalteli muurinpölyä pois hienohipiäisiltä käsivarsiltaan:

- Katsokaa maan ylle! Palvojani eivät enää tiedä mihin uskoa. He kurkottavat jo kätensä kaikille jumalille ja pyytävät apua hätäänsä. Hengen voimat on nostettu jumalkuntia kaatamaan. Mitä teemme? Uskolliset kääntyvät pelolla ja lietsonnalla. Jotkut uhataan syöttää nälkäisille leijonille.

- Minkälaista oppia he oikein levittävät? huutelivat ajattaret ilmojen teillä. Hermes niitti niiltä tiedon jyvät ja levitti ne taivaan kantamalle lattialle.

- Minkälaisen leivän noista leivot? hän kyseli kodeissa ja kuiski kirkoissa kaikilta uuteen oppiin uskovilta.

- Tosin sekä suolaisen että makean! Kovin karvaan palan jättivät teille, Kreikan taivaiden valtiaat. Katoatte ihmisten muistoistakin:

Uhkakuva toteutui. Aseet eivät auttaneet. Sota käytiin nopeasti ihmisten mielissä. Ikuinen helvetti kauhistutti kaikkia ja he putosivat polvilleen uuden jumalvallan edessä päästäkseen taivaan riemuun.

Kuten meri voi vallata mantereen, levisi usko ja kiihko muuttaa maailmankuva uutta opetusta vastaavaksi kaikkien mieliin. Ihmiskunta tosin oppi nöyräksi, mutta minne katosi antiikin runsaus - sitä ei tiedä kukaan.

Kreikka jäi, Rooman suuruus hupeni, mutta samaan aikaan Muhamed sai uusia viestejä. Toisaalla uuden ainoan Jumalan puheita kirjattiin. Entistä suuremmat taistot ja vihat syttyivät.

- Tuohon emme osallistu, totesivat viimeiset jumalkunnat ja kulkivat toisaalle omia reittejään. Ellei meihin uskota, hällä väliä, emme voi auttaa! Meillä on vielä vapaus, teillä ei enää ...

Paluu historiaan!

2010-09-03T02:38:00.000-07:00

Tein tällaisen laulun sanat. Arto sävelsi sen, muttei ole sitä vielä levyttänyt.

Mennäänkö historiaan, neidot nyt tanssimaan,

komeat kavaljeerit, uljaat ritarit taas päälle maan!

Ritari ikuinen miehen sydämessä asustaa,

naista kaipaa, jolle elämänsä uhraa

Tulkoon uusi aika

jolloin putoaa

arjen haarniska

Paluu historiaan!

Nelikymmentuntinen on viikko työputkien

Se miehen uuvuttaa ja naisen riuduttaaa

Tulkoon aika entinen,

tulkoon hyveet kunniaan!

Vaan ei niin sotainen,

Uskotaan rauhaan maan

Neito viaton on tytön katseessa

Sydän rakastava sykkii miehen jaloudessa

Paluu historiaan!

Uljuus kunniaan.

Satuun, seikkailuun,

satuun seikkailuun

taas tanssimaan!

Luokaamme historiaa

Prinssit pelastamaan

tehtaiden prinsessat takaisin linnoihinsa,

luomaan uudet tarinat - salaiset haaveensa

Kaikki luomaan toisettarinat:

sisäiset rikkautensa

Palatkaamme historiaan!

Menkäämme siis takaisin

historiaan! Historiaan!

Paluuta historiaan tapahtuu aika uudella blogillani:

Matka menneisyyteen

Klikkaa sen nimeä tästä ja olet historiassa!

Itseään pettävä ihminen

2010-08-25T08:52:00.000-07:00

Lainaan Valentinuksen sanoja: He haluavat hallita toinen toisiaan, ja turhamaisessa kunnian himossaan jokainen kuvittelee olevansa toisten yläpuolella... Tajutkaa yksisilmäinen vallanhimo niissä, jotka alistuvat orjamaisesti normeihin sortaakseen muita. He ajattelevat kuten sanon:" Sinun on toimittava ja ajateltava samoin kuin minä, muuten sinä olet vihollinen. Tässä kaikkien uskonsotien juuret pelkistettynä. (Lyhennettynä lainattu Arno Gruennin tuotannosta.)Maailmassa, jossa maailmankuvia on monta ja uskonnot uskon varaisia, riittää omalle kannalleen alistajia.

Lukijani saavat vapaasti vastata omista maailmankuvallisista periaatteistaan. Tämä blogini ei yritä olla totuuden torvi. Sitä en tahdo. Uskomisen vapaus ja jokaisen maailmankuvan arvostaminen on koskematon arvo. En halua lyödä päähän lukijoita sen enempää Raamatulla, Koraanilla, Tao te chingillä tai Bhacavadkitalla! Pohdin yleisiä ajatelmiani henkisyydestä edellisessä tekstissäni, joka tosin tuli aika isolla tekstityypillä enkä saanut sitä pienemmäksi. Kysymyksiäkin oli niin monta. Anteeksi!

Henkisyyden luonne

2010-08-16T13:35:00.000-07:00

Sasha kyseli mielenkiintoisia kysymyksiä henkisyydestä astro-palstalla ja ajattelin vastata myös itse.

[i]Kuvailkaa mulle, mitä se henkisyys on? [/i]
Mitä se kullekin on. Yksilöllisiä eroja, mutta kaiketi jokaisessa on henkinen puoli, ateismissakin.

[i]Käytännön elämässä?[/i]
Käytännön elämä voi olla henkisesti kuluttavaa tai antoisaa. Toivoisin että luette myös tekstini TOIVO Kosmiskynästä. Niin vastaan tähän kysymykseen.

[i]Kuka on henkinen ja kuka ei ja mikä sen henkisyyden määrän määrittää?[/i]
Jokainen itse, mutta ne voivat olla suuria luuloja sen suhteen, että olisi oikeammassa itse henkisissä asioissa kuin muut.

[i]Miksi jotkin ihmiset hakevat ihmisen ulkopuolista voimaa~energiaa (siis jumalaa, universaalista
rakkautta, enkeleitä, henkiolentoja, kundaliinia jne) tuekseen suoraan tai epäsuorasti?[/i]
Ihminen on avuton elämässään ilman mitään itseään suurempaa. Pieniä "muurahaisia" järjestelmän keossa". Onkonuo todellisia? Ilmiöitä on, selityksiin en puutu. Se riippuu jokaisen omasta maailmankuvasta. Kokemukset sinänsä ovat aitoja. En usko niitä muiden typeryydeksi, sellainen on vain itsetehostusta.

[i]Kykenemättömyydestä kohdata itsensä sellaisena kuin on -inhimillisenä
ja ottaa se voimavarakseen, -luovuudekseen?[/i]

Jälleen kerran sanon miten yksilöllisyys meissä on ainutlaatuisen arvokasta. Kykenevyyttä tuohon lienee kaikilla, mutta oma itseluottamus voi olla liian vähäinen tai liian koskea.

[i]Kykenemättömyydestä ottaa vastuu itsestään ja elämästään,
joten tarvitsee korkeampaa voimaa henkiseksi tuekseen, että selviää omasta elämästään?[/i]

Monet ihmiset ottavat vastuuta syyllisyyden tuntein, mutta myös syyttämällä toisia. Itse en syytä ketään kykenemättömyydestä tai vajavaisuudesta ihmisenä. Se olisi vain sallittava toisillekin.

[i]Saada kohde jumalasta, korkeammasta voimasta mitä syyttää,
jos ja kun asiat menee elämässä niin kuin oli itse suunnitellut?
Tai vastaavasti saada tekosyy, kenen niskoille syyt laittaa, kun pettää
jonkin lupauksensa toiselle ihmiselle -> korkeammat voimat päättivät nyt näin, sorry?[/i]

Ihmisillä on joskus pikemminkin omnipotenssiharhoja omasta kyvystään ohjata elämäänsä täysin tässä suuressa maailmassa.

[i]Miksi henkisyydellä oikeutetaan mahtavasti omat virheensä, vikansa ja pahantahtoisuus
-henkinen ihminenhän ei kärsi enään vioistaan, koska henkisenä ihminen
perustelee pahantahtoisuutensa rakkaudella, hyväksynnällä ja kunnioituksella,
joten hän ei tarvitse tuntea enään inhimillistä huonoa omaatuntoa pahuudestaan
-sehän tekisi henkisestä ihmisestä surullisen inhimillisen, siis viallisen,
eikä täydellisen?[/i]

Sallittakoon inhimillinen heikkous ihmiselle. Poikani joskus arveli, että kun kaikki ihmiset ovat yksilöjä, ovatko he yhdessä ihmiskuntana täydellisyys. No, sotia on ja ilmiriitoja ihmisten välillä. Oikeassaolon itsetehostus ja erilaisuuden sallimattomuus ihmiskunnan näissäkehitysvaiheissa onkin suuri ongelma. Jos kaikki ajattelisivat kuten poikani, olisi myös sallivuutta toisten yksilöllisyydelle, mutta kaikki eivät koskaan ajattele erilailla. Jo ymmärryskykky on ihmisillä niin monella asteella.

[i]Miksi henkinen empatian ja sympatian tunteet saavat peräänsä ehdon "JOS/MIKÄLI SINÄ..",
joka sisältää vaatimuksen muutokseen henkisen ihmisen mieltä miellyttäväksi?[/i]

Tämä sama näkyy jo kysyjän esittämissä kysymyksissä. Olet asenteellinen muita kohtaan. Se ei ole henkistä vapautta todella. Anteeksi, arvostelua tämä ei ollut, toteamista vain.

[i]Onko henkisyydessä kyse -kuitenkin- vain yhdenlaisesta mielen vankilasta,
jolla perustellaan oma narsismi ja halu dominoida muita ihmisiä?[/i]

Kyllä.

[i]Henkisen ihmisen painajainen on ihminen, joka on onnellinen ja tasapainoinen inhimillisyydessään,
siis niissä sairauksissaan, vaikeuksissaan, luonteen vioissaan, typeryyksissään ja niin,
eikä tarvitse siihen onnellisuuteen ja tasapainoon jumalaa, korkeampaa
tai muuta universaalista voimaa oman [b]itsensä ulkopuolelta.[/b][/i]

Sillä, että materiaalisin tutkimuslaittein tai vain johonkin kirjaan uskomisella emme voi todistaa Jumalaa olemassa olevaksi, mutta emme myöskään olevaksi. Kuitenkin kaikissa kielissä meillä se on käsitteenä...Jumala saattaa olla läsnä ihmisten mielissä kaiken aikaa pitämättä suurta meteliä siitä. Tähän asiaan palaan vielä myöhemmin.

[i]
Tälläinen tälläinen suht' tasapainoinen ja onnellinen henkilö ilman jumalaa
on uhka koko henkisyyden idealle, jota vastaan voidaan hyökätä hengellisin "asein"
-olkoonkin sitten raamatun tai koraanin sanaa, new agea, universaalia voimaa,
korkeamman kanavointia, enkeleitä, henkiolentoja, kundaliinia, energiahoitoja jne.[/i]

Ei niitä yhden ihmisen käsitykset henkisyydestään muuta yhtään miksikään. Megalomaniaa. Hyvin yleistä. Jumalakaan ei lakkaa olemasta ateismilla eikä herää olemassaoloon uskoon kääntymällä. Tuollainen tausta taho joko on tai ei ihmiskunnasta kokonaan riippumattakin. Käsityskykyämme auttavaan kielen käsitteeseen Jumaluus liittyy yksi ikuinen, ääretön ja kaikkialla läsnäoleva taho. Hän ei varmasti hetkahdakkaan tästä mietinnästämme. Olemme niin pieniä hänen rinnallaan. Projisoimme omaa isä- tai omakuvaa jumalaan. Turhaa!

[i]Pääasia on, että ko. "syntinen" ihminen muuttuu henkisen ihmisen mieltä miellyttäväksi
ja [i]alistuu[/i] sille hengellisyydelle.
Ja kysehän on dominoimisesta ja sitomisesta ihminen vallan alle
-tosin ei raipoilla ja piiskoilla, vaan pelolla ja uhkakuvilla, joita ihminen saa,
JOS hän ei anna itseään henkisyyden alle ja niitä tehostetaan lyömällä sillä henkisyydellä,
painostamalla, jankkaamalla ja arvostelemalla koko ajan jyrkemmin ja kovasanaisemmin kohdetta.[/i]

Näin usein tapahtuu. Käännyttämistä pakolla. Historiamme on täynnä sitä, vaikka maapallolla on niin monta uskontokuntaa, jotka KAIKKI julistavat erilaisuudessa : Juuri me tiedämme totuuden. Käännyttämään onnistuminen ja jäsenien saanti vakuuttaa itseä tästä. Omnipotenssiharhaa yksilökkisestä maailman käsityksestään. Tätäkin harhan tarvetta tulen käsittelemään vielä' myöhemmin laajemmin. Nyt totesin ja vastasin vain näin!

Sasha, arvostin sitä, että kyselit tärkeitä asioita. Olet varmaan kannaltasi miettinyt näitä paljon. En vastannut tyhjentävästi, mutten koekaan olevani itsekään mikään täydellisyys. Tässä pohdittavaa muillekin lukijoilleni. Vastatkaahan tekin!

Hiljaisuus asunnossani

2010-08-14T07:00:00.000-07:00

Koti ympäröi minut autiona

Hiljaisuudella on sanansa

Nyt se kuiskii:

Täytä tämä autius unelmilla ja toiveilla

Väritä tämä tyhjyys sydämesi kaipuulla

Arjen askareilla voitat Tyhjyyden

Olemuksellasi teet siitä arvokkaan

Pelkka asunto on autio ilman sinua sisällään

Levitä siipesi ja anna kauneudenkaipuusi loistaa!

Kunnes se vaikenee, Hiljaisuus

Kuulen vain hengitykseni

ja paperilehtiön rapinan

Nousen keittämään lempisoppaani

Hiljaisuus olisi aina läsnä

Asunnot ovat tyhjiä,

ellemme sisusta niitä, myös itsellämme

Ihmisen ruumiskaan ei ole autiotalo!

Vastata vai kysyä?

2010-07-26T06:09:00.000-07:00

Tällä jutustelulla kanssasi osallistun tänään Pakinaperjantain aiheeseen: Oivoi, en tiedä...

Ihmiset ovat kovin varmoja mielipiteistään ja tiedoistaan. Kovin kärkkäitä ollaan antamaan oma lausunto. Toisen ihmisen kuuntelemistaito tosiaan voi silti puuttua. Uskotaan aina mieluummin itseä kuin toista, mutta oma tietomäärä ei näin lisäänny ollenkaan. Yhdessä jaettu kysymys sen sijaan voi olla kuin portaat seuraavalle ymmärryksen asteelle.

Keskustelussa netissä ja muualla monet esittävät asiansa tosifaktoina. Oma mielipide antanee itsevarmuutta. Tiedot harvoin ovat kokototuuksia asioista, mutta ihmisestä on kovin palkitsevaa kokea tietävänsä. Tällainen on inhimillistä, tietenkin, ei tuomittavaa, mutta onko vaikea pohtia toisenkin ihmisen tai keskustelyryhmässä monien näkökulmia? Niin tieto lisääntyy ja käsityskyky. Samoin kysymällä.

Nykyään asioita kyselevää ihmistä pidetään helposti vähän tyhmänä, mutta luulenpa että vanha sanonta on kokemuksen koettelema viisaus: Tyhmä luulee tietävänsä, viisas tietää, ettei tiedä. Ei kysyvä tieltä eksy! - sanonta voi päteä moneen asiaan. Vain siten voin kasvaa ihmisenä ihmissuhteissa , luulenpa.

Lemmikin lemmestä lemmikeihin - forget me not

2010-07-09T12:14:00.001-07:00

Olipa kerran Lemmikki niminen nainen. Hän ulkoilutti koiraansa kolme kertaa päivässä. Kävi muurahaisen lailla työssä. Ja oletti myös miehensä lempivän häntä. Mutta hänen itsetuntonsa perustui suunnattomaan ylemmyyden tunteeseen muita lajeja kohtaan. Nainen piti itseään miehensä kera luomakunnan viisaimpina, joskus jopa itseään paljonkin vielä miestään älykkämpänä.

Olipa hänellä lemmikki, jolla oli paljon häntä: huomiotaan, aikaansa ja vaivaansa. Lemmikki sai itselleen jatkuvat ylöspidon säännöllisine ruokailuaikoineen ja mukavine ulkoiluineen. Joskus hänellä (Siis sillä jolla on häntä!) oli vapaa-ajan ohjelmaa kepin noutoineen ja muine hajurakoineen. Kumpi siis teki työtä toisen hyväksi?

Olipa Lemmikillä myös samannimisiä kukkasia. Nainen ihaili niitä, muttei tiennyt miksi. Vaatimattomia kukkasia vain ilmestyi joku kesä hänenkin puutarhaansa ja ne saivat sinnekin jäädä. Nainen luuli myös, että ne eivät mistään mitään tiedä, kunhan ovat kauniita katsella.

Lemmikki-kasvien geeniperimä on kuitenkin vanhempi kuin koiran tai ihmisruumiin ja jopa määrällisesti runsaampi. Siemenillään ne varmistavat vain lajinsa jatkuvuuden, ei yksilöllisen olemassaolonsa. Selibaatissa eläen ne antavat kimalaisten ja tuulen hoitaa hommat. Rauhaa rakastavina ne vaistoavat, että liikuskeleminen, kiire ja stressi ovat turhaa. Ne luottavat valoon, elävät läsnäolevassa hetkessä eivätkä vahingoita ketään. Uskomatta mihinkään ja mielessään asioita jauhamatta ne olivatkin tosi buddhalaisia. Ja joka päivä ne valaistuivat oikean auringon säteistä.

Elämään luottavaisina kasvit kuihtuessaan jättivät kaiken yhden kortin varaan, siemenen, joka joko iti tai ei. Ne eivät myöskään hyökänneet tai syöneet ja siten taistelleet olemassaolostaan. Ja ilman keskinäistä kilpailua siitä kuka on kaunein tai muuten toista parempi, ne tyytyivät täydelliseen tasa-arvoisuuteen keskenään. Vaatimattomuus kaunisti ne. Kehittynyt älykkyytensä vuosimiljoonien saatossa antoi iloa vielä jopa myöhäiselle evoluution tuottamalle mutantille, kaikkein erinomaisimpana itseään pitävälle homo sapiensille.!

Prisma-dokumentin siivittämä tarina kasvien väitetystä älystä on myös osallistumiseni Pakinaperjantain tämän kertaiseen aiheeseen Lemmikki.

Perhosen musiikkimakua

2010-07-08T12:40:00.000-07:00

Pieni musiikkivinkki tässä välissä Paco de Lucia: Entre dos aguas, vaihtelua kuulolle ja polveilevaa seurattavaa. Katso video Youtube-osastolta klikkaamalla tätä: http://www.youtube.com/watch?v=0o8vszqVL2U

Hameetta torilla

2010-07-03T09:10:00.000-07:00

Perhonen elää vain päivän, sanotaan. Joka päivän voi kohdata uutena kuin vastasyntynyt.

Olen ollut kyllästynyt pihaani ja jopa tapetteihini. Mutta hetkessä eläminen on kuin perhosen lennähdys. Toukkavaihe kestää kauan, kotelovaihe kauemmin - itseensä sulkeutuneisuus - mutta kun avautuu olevalle, saa joinakin päivinä mielen lentoon.

Vaikka päiväni eivät erotu toisistaan, luon useinkin uudenlaista tekstiä. Seuraava on hieman vanhanaikaista kieltä - "tohtia" on melkein sama sitten kuin haluta ja uskaltaa. "Hameetta torilla" on proosarunoni:

Neito nuori katsoi ensin kuvajaistaan lähteessä

Neito nuori kulki sitten hameetta torilla

Niin kaunis oli tuoreen nuoruuden lähde

Niin suloinen oli muotojensa kaarto

Ettei kukaan tohtinut häntä koskettaakaan

Vaan kukaan ei tuntenut kasvojaankaan

Niin loisti elämän oma arvokkuus alastoman ihon läpi

Niin heleästi itse elämän äitiys hohti kehonsa laineilla

Näin neito nuori katsoi kuvajaistaan lähteessä ja tohti!

Tyttö kedolla - juhannusruno

2010-06-24T01:33:00.000-07:00

Kukkia ja perhosen siipiä

Timoteit korkealla pääni yllä

Katselen selälläni niityllä

Näen koivun latvoja, pilviä, lintuja

Pääni alla nurmi ja taipuisat heinät

Sormieni välistä nousevat ruiskukat,

päivänkakkarat varpaistani

Vaan kedolla joku nauraa äänekkäästi

Kymmeniä päitä nousee katsomaan,

heinikossa siellä täällä pareittain rakastavaisia

Vain minä olen yksin orvokkiseppele hiuksillani

Ihanaa juhannusta kaikille lukijoilleni!

Aforismeja ja perhosteluita

2010-06-19T09:51:00.000-07:00

Omia aforismejani:

Aika parantaa haavat eläviksi arviksi kuolleen ihon lomaan.

Tartu tilaisuuteen, sillä juuri tilaisuus on ohimenevä.

Toistemme kohtaloita luomme, taomme.

Korkeissa tuomioistuimissa vain teot punnitaan,

sydänten paino rikkoisi vaa'at.

Uusi ja outo

2010-06-04T01:45:00.000-07:00

Auringon välke kimaltelee mieleni pinnalla

En uskalla astua sieluuni sisään enkä ulos

Minua pelottaa tämä valkeus

Asuin liian kauan pimeydessä

Olen sokaistunut

Ajoittain jokin lämmin täyttää minut nyt

Kuitenkaan silmäni eivät avaudu

Pelkään aurinkoni laskevan pelkästä katseesta

Jatkan aiheesta Arvoitus-blogilla. Kosmoskynä ja

Majatalo siirtyvät tauolle. Mutta kirjoitan mieluusti

blogilleni Matka menneisyyteen. Oletko jo vieraillut siellä?

Muistot

2010-05-24T09:52:00.000-07:00

Vertauskuvallinen tarinani esoteerisellä blogillani:

Ensimmäinen ääni, jonka kuulit, oli oma huutosi. Siitä lähtien se on ollut vakituinen seuralaisesi. Tunteesi vellovat, ajatuksesi aaltoilevat - kuljet menneisyyden kaiussa. Huuto kiirii ja lävistää pääsi. Kaikki mihin katsot on väritetty muistoillasi. Muuten et näkisi mitään. Olet hukkunut mereen etkä löydä vettä.

Kuten iloissaan soliseva puro laski lampeesi ja kasvatti sinut mereksi. Hukutettu noita - kaikkine kokemuksinesi! Kyllä sinä tiedät, että omat salaisuutesi olivat köysiä, joihin itsesi sidoit. Et kyennyt uimaan ja upposit. Kuljet menneisyyden kaiuissa ja salaat itsesi muilta.

Huuto värisyttää vettä, nostattaa aallot puiksi. Oksistoissa havisevat mainingit. Vedenalaisen maiseman näet metsineen, kaupunkeineen. Unenomaiset henkilöt heräävät. Ihmiset peilautuvat syvyyden läpi pintaan ja tummentavat nykyisen läsnäolevan auringonvälkkeen. Kuljet menneisyyden kaiuissa. Katkaise auringonsäde matkasauvaksesi!

Liitän tämän tarinan Pakinaperjantaihin, jossa oli aiheena "sukelluksissa"!

Enkelin kosketus

2010-05-20T11:16:00.000-07:00

Silitä minun päätäni, valoveljeni

Nosta kätesi poskelleni, kultasuoninen poika

Anna hymysi vaeltaa kasvoillani, kaksoisliekki

Tulit minua hakemaan, hunajahuulinen lausuja

Viet minut toiseen ulottuvuuteen, kirkassilmäinen kipunasormi

Opeta minulle maailmani rajat, kuparitukka

Ylität ne hennolla otteella, haltijavaeltaja

Kuljemme kohti hopeakaiteista siltaa, enkeliarmaani

Viet minut uniisi ihmeen kaltaisiin!

Ennustaja

2010-05-15T08:01:00.000-07:00

'Aamuhämärä

Puut havisevat

Lehdet nuortuvat silmuiksi

Silmut sulkeutuvat

Auringon säteet vähenevät

Sataa lunta kuin metsän unta

Pienen linnun valitus, hopeinen itku

Kaiku toistaa laantuneiden tuulien säveliä

Tuleeko aamu joka ei valkene

Hätä on pakkautunut eläinten vatsaan

Ennustaja yrittää nähdä tulevia

Kyky on kyseenalainen, toisinaan arvattava

Vaan kun näin aika kääntyy,

metsä kumartuu ennustajan puoleen

ja kertoo, mitä tuleman pitää'

Metsäkauriin arvoitus, viimeinen jakso 6

2010-05-05T09:42:00.000-07:00

Kun tulin tajuihini metsämökissäni, oli vaimoni jälleen vuoteeni vierellä. Kyynelsilmin hän hoivaili haavaani. En jaksanut puhua. Katselin hänen naisellista olemustaan, mutta kipuni olivat liiankin suuret. Vuosin edelleen verta - ajattelin, saatan vuotaa kuiviin. En tiennyt oliko tohtori käynyt ollessani tajuttomana.

Valitin ja edelleen nimetön vaimoni tarttui käteeni ja istuutui viereeni. Hänen viileä kätensä lepäsi otsallani ja hän koetti toisella kädellään kaulasuoneni sykintää. Kuuntelin, miten myrsky jylisi ulkona ennennäkemättömän kovana.

Tuulenpuuska läväytti tuvan oven auki. Silloin vaimoni kulki sen luo, veti kumman syvään henkeä ja pidätteli sitä, kunnes ensi kertaa oma-aloitteisesti suuteli minua. Hän kumartui puoleeni, puhalsi sisääni metsän hengen ja tuvassa alkoi tapahtua. Myrsky yltyi entisestään ja ujelsi sisään joka seinänraosta. Tunsin miten ihokarvani kohosivat pystyyn kaikkialla. Voimani alkoivat palautua, vaan käteni kouristuivat nyrkkiin ja kovettuivat. Turkki kasvoi ylleni sitä mukaa kun haava rinnassani umpeutui.

Tajusin kyllä jo, että vaimoni saattoi vaihtaa hahmoa ja että minulle oli tapahtumassa samaa. Niin metsäkauris oli asettunut tupaani naisena ja olimme asuneet yhdessä. Hän sai siis siten elää ilman kuoleman suurta vaaraa - metsästäjän luona! Sitten pelastimme näin lopulta toistemme hengen ja metsä uudella tavalla kummasti kutsua minua. Päätin nyt nelijalkaisena kruunupäänä jättää mökkini. Tuoksut virtailivat tietoisuudessani ja näin jälleen myös metsän neitoni muodonmuutoksen kauriiksi.

Hän lausui silloin oudolla äänellä seuraavat säkeet kulkiessamme vihreässä valossa pois ihmisten ulottumattomilta:

Sarvikruununi nostan taas otsallein

ja arvoni tunnen ja säikkyytein

Sut luulin näkeväni katseella lesken,

vaan yhdessä samoilemme metsän keskeen.

Sain vihdoin puolison oman

ja uroskauriina sinäkin naaraan soman.

Taas linnut laskeutuvat sarvilllein,

jänistuttava hiertää kylkeään nilkoillein

Kas seuraa minua puolisoni,

uroskauris komistukseni

Nyt metsäjärvelle suuntaan,

ettei ajokoirat pääse seuraamaan

Suojelit minua aikasi, metsämies,

luonasi olin turvassa, kuka ties

Naisen hahmossa kuin saalis,

jotta sydämesi mua alati vaalis

Joten emme nyt eroa enää,

kun olet hengittänyt metsästä elämää

Jos rakkaus kerran vaati näin,

käymme joskus vielä myös käsikkäin

Metsä antoi sinulle näin eloa lisää!

Kuules, miten lintujen sirkutus heläjää,

kun rannasta kahlaamme päin auringon siltaa,

niin satuun palaamme jo ennen iltaa...

Metsäkauriin arvoitus, viimeistä edellinen jakso 5

2010-04-05T07:40:00.000-07:00

Alkusyksystä samosimme sienestysaikaan keskemmälle metsään. Tiesin hyvän kanttarellipaikan lehdon liepeillä ja halusin vaimolleni vähän vaihtelua ennen talven tuloa. Vaan tuuli alkoi yhtäkkiä yltyä ja metsä humista vaarallisesti kulkiessamme. Aivan kuin myrsky olisi nousemassa.

Vaimoni viivytteli. Otin häntä käsivarresta ja sanoin, että matkaa oli enää satakuntametriä. Melkein jouduin raahaamaan häntä perässäni. Ei hän ennen ollut ollut sellainen, vaikkakin ihmisarka. Ei metsä ennen häntä pelottanut ollut!

Lehtoon emme ehtineetkään, kun koirien haukku alkoi kuulua. Sitten joku puhalsi etäämpänä metsästystorveen. Se kaikui vaarallisesti lähikallioissa, mutten tajunnut miksi vaimoni alkoi kiireesti kiivetä kiveltä kivelle kohti kallion lakea. Kanttarellikastike sai jäädä.

Juuri kun naiseni ehti kukkulan päälle, ryntäsivät koirat perään. Yksi putosi kivikkoon, koska oli niin saalistushalusta innoissaan ja vinkui. Koirat olivat vainunneet hänet! Ihmettelin niiden käytöstä, mutta lähdin kiipeämään itsekin. Vaimoni pelkäsi niitä ja huusi jo kukkulan laelta kauhuissaan. Metsästystorvi kaikui aivan läheltä. Kompuroin yhä ylemmäs. Kivikko oli petollinen ja kiviä lähti vierimään alas kalliorotkon reunaa. Vahingoittunut koira uikutti sen pohjalla. Vaimoni kirkui, kun muut ajokoirat hyppivät hänen ympärillään. Ehdin juuri hänen suojakseen, kun ensimmäinen ammus iski. Karjaisin tuskasta. Melkein menetin tajuni.

Maahan vajotessani kuulin salametsästäjien sijasta tutun käskysanan kartanonherralta kajahtavan: Seis! Koirat kutsuttiin välittömästi pois, nainen jäi rauhaan ja metsästysseurueen miehiä näkyi kiipeävän ylös kallion kivikkojyrkännettä. Vaimoni vaipui itkien viereeni, minua surren.

Silloin näin ihmeellisen näyn! Sarvet alkoivat kohota tuon naisen ohimoilta. Turkki kasvoi äkisti ylleen. Silmiensä katse vain oli sama, kuin ennenkin, syvä ja säikky. Viereltäni nousikin metsäkauris, kuopi kovaa kalliota sorkillaan, kunnes se äkisti ryntäsi kohti miesseuruetta. Sarvillaan se ankarasti puski päin aseensa alas laskeneita metsästäjiä. Rohkeasti se torjui lähestyjiä, jotka kivulloisina alkoivat pidellä kuka rintaansa, kuka lonkkiaan uhmakkaista sarvien kostoniskuista. Lopulta kauris pysähtyi, nosti päätään, juoksi laskeutuvaa rinnettä alas lehtoon kohti puiden pimentoa. Yritin nousta, mutta vaimoni oli kadonnut!

Näin vain kartanon isäntä oli nousevan laelle. Enempää ammuksia ei tuhlattu. Kiemurtelin taas tuskissani ja solisluuni alla tunsin polttavaa kipua. Kuulin miten herrani käsky kävi kantaa minut majaani. Hän lähetti yhden miehistään myös hakemaan tohtoria sinne.

Tuuli oli yltynyt pahaksi. Sade alkoi piestä tuskanhikisiä vaateitani. Myrsky ulvoi jo aikamoisena. Lopetin kivusta reuhtomiseni ja tuskani hellitti. Katsoin miten kallio värjäytyi viereltäni verestä punaiseksi ja menetin tajuntani.

Seuraavalla kerralla ilmestyy fantasianovellini päätöskappale ja loppuruno!

Metsäkauriin arvoitus 4

2010-03-29T08:09:00.000-07:00

En ollut saanut saalista pitkään aikaan. Kartanolta saamme perunat, jauhot ja omenat, mutta harvoin lihaa.Vaimoni on niin hentoinen, että haluaisin häntä vahvemmalla ruualla ravita, mutta hän ei huoli. Muutoin hän on kuin unelma, täyttynyt haave. Vaimoni hoitaa tätä nykyä taloni kaikki askareet. Minun täytyy kotonani vain luotilukkoni puhdistaa. Vaimo pesee pois tuvan pölyn, homeen ja karvat, keittää perunamuusin ja kaurapuuron, laittaa omenahillon ja leipoo pannukakut. Marjassa ja sienessä käymme yhdessä, mutta asetta en saisi ottaa mukaan.

Sen päivän aikana näen vain kahden rusakon vilistävän metsässä, vaan en saanut jänispataakaan - en osunut. Honkia vain kaatui 18 toimestani. Koko metsä on kuin oma kotini. En pelästyisi vaikka kontio tulisi vastaan. Kerran olin melkein kaatanut sellaisenkin. Vaikka minulla oli lupa metsästää elannokseni metsänvartijan toimessani, jouduin myös kaatamaan kartanolle talveksi puita ja ase täytyi olla mukana aina salametsästäjien varalta. Kartanon herra joskus tietenkin seurueineen metsästeli omilla maillaan. Elämääni ajatellen tulin käyneeksi päivän päätteeksi vielä kokemassa teerien ansalangat, jotka olivat unohtuneet minulta aikoja sitten, mutta havaitsin vain, että ne oli viety kaikki pois. Hämmästelin tuota ja ajattelin metsässä liikkuvan jonkun muunkin kuin vain itseni, ja vaimoni kaiketi tietenkin joskus.

Seuraavana yönä tuo nainen herättää minut kovaan pelkoonsa. Hän kertoo kuulleensa unessaan metsästystorven äänen. Otan hänet hellästi syliini, koska hän pelkää kovasti ajokoirien tulevan tuvalle asti. Mitä väliä sillä olisi, sehän saattoi olla vain kartanon oma metsästysseurue. Juuri kun sen sanoin, hän kiljaisi ääneen kauhusta. Vaimo kulta, niin häntä jo nimitin! Hän näkee unia milloin yöhön huhuilevista pöllöistä ja milloin päästäisen kolosta, joka paljastuu maasta kuopivan sorkan alta. Kummallinen uneksija! Itse nukun aina unetonta unta.

- Anna minulle turvasi, hän kuiskaa lopuksi ja painaa päänsä olalleni. Hänen ruumiinsa on unen keveä. Iho kuin vastasyntyneen vauvan. Hän kietoutuu ympärilleni käsin ja jaloin, silti kosketusta aina hieman arkaillen, mutta kuin etsien turvaa. Hänen hengityksessään tuoksuu ruoho ja suunsa maistuu katajalta, vaan kaunis hän on, oikea sulotar kosteine arkoine suurine silmineen.

-Mistä oikein aikoinaan ilmestyit majaani? Olitko eksynyt? Millä liet metsässä elänyt? Hän ei koskaan vastaa ja vaitonainen hän on muutenkin. Voi, minä olen kaatanut satamäärin puita ja nyt rakastan hänen myötään metsää yli kaiken.

Jatkotarina

Metsäkauriin arvoitus 3

2010-03-28T11:51:00.000-07:00

Aamu avautuu niin valkeana. Vedän vaatteet ylleni, jotka tuoksuvat takansavuiselta tuvaltani. Mietin elämäni kulkua. Naiseni on yhä minulle arvoitus. Hän ei suostu kertomaan mitään menneisyydestään. Muistaakohan hän, en tiedä.

Viime yömme olikin ainutlaatuinen kokemus. Vastentahtoisesti annan neitoni nukkua ja alan taas päivittäisen työni. Otan kirveen ja sahan, mutta teroitankin ne yön aikana jäähtyneen tulisijan vieressä katsellen nukkuvaa neitoani. Hohkakivi viuhuu ja vinkuu teriä vasten. Sylkäisen viilaamisen väliin, mutta katajanmarjainen maku ei katoa suustani viime yön suuteloiden jälkeen.

Naiseni herää hätkähtäen. Hän kertoo nähneensä unta, jossa hän olikin suuressa vaarassa. Pyydän kertomaan kaiken, mutta hän vastaa, että meidän pitää mennä naimisiin ja alan sytytellä valkeaa. Syttyyhän lempikin minussa eikä vain takka.

- Otatko minut todella vaimoksesi?, neito kyselee edelleen.

- Häitäkö haluat vai mitä tarkoitat? vastaan kysymyksellä.

- Kun minä kuolen, sinäkin kuolet, hän vakuuttaa ja katsoo kaukaisuuteen avoinna olevan tuvan ovesta. Teen jo lähtöä ja otan varoiksi olalleni myös aseeni. Olin ajatellut muuta teriä hioessani. Koko ajan minun oli alkanut metsälle mieli. Kauriinmaksa maistuisi.

Metsäkauriin arvoitus 2

2010-03-27T03:28:00.000-07:00

Fantasia novelli jatkuu joka päivä:

Tuon yön jo nukuit vierelläni, neito, ja kaikki seuraavat. Metsänvartijana miellyin sinuun kovasti. Joka aamu katselin sinun kulkevan tuvassani ja harmittelin pakollista lähtoäni metsään. Oli pakko taas mennä kaatamaan puita kartanolle ja vahtimaan salametsästäjiä. Kuitenkin usein viivyttelin. Ihmettelin miten olin löytänyt sinut illalla tuvastani. Olit ollut puettu vain seittimäiseen verhoon. Olit ihmeelinen naiseksi. Askelesikin olivat kuin puron varrella kävely. Kun liikahditkin, oli kuin kävisi tuulenhenki. Kuin metsän henkäys oli myös huokauksesi. Kosketuksesi on kuten saniaisten hively ja pensaiston lehvien kahina sen läpikulkeissa ilman paitaa. Sydämeni puhdistit kuin lähteen vesi ja mieleni valaisit kuin tuulahdus valoa, joka siivilöityy lehvien lävitse En voinut olla hämmästymättä, kauankohan olit samoillut metsissä, sinä kuulas neito?

Oli talvi. Unohduksen lunta sateli taivaalta, kun avasin tupani oven. Joskus näin kauriin jäljet tuvan läheisyydessä, mutten tajunnut miksi ne johtivat ovelleni. Näin avasin tupani oven joka kevät ja kesä, joka syksy ja talvi. Kesäisin hentoinen neitoni kulki mukanani. Paljain jaloin hän istui kaadetulla rungolla ruokakoreinen. Hän suri puita, sillä aikaa kun niitä karsin. Isäntä haki ne aina myöhemmin tekeminäni halkoina kartanolle. Nämä metsät olivat sen maita.

Naiseni ei välittänyt poistua metsästä. Kerran ajattelin viedä hänet katsomaan kartanoa ja ihmisten ilmoille. Mietin jo, miten hienoa hänen olisi katsella varakkaan kartanon saleja ja komeasti puettua väkeä. Tosin pääsimme matkallamme vasta ylittämään kartanon peltoaukeaa metsän laidasta. Aluksi naiseni haroi tuoreita viljanjyviä käsiinsä ja pureskeli niitä sylkien akanat suustaan. Vaan siihen aikaan alkoi sadonkorjuuväkeä tulla vastaan sirppeineen, haravoineen ja viikatteineen kartanolta.

Neito kauhistui muita ja säntäsi juoksuun kohti metsänlaidan tiheikköä. Heilautin vain kättäni tutulle palvelusväelle ja seurasin tietenkin naiseni nopeaa matkaa takaisin majallemme. Niin kova pelkotila oli vallannut hänet ihmisjoukon nähtyään, että kun löysin hänet kotimökistä, hän vielä värisi monta tuntia nurkkaukseen käpertyneenä. Olin aikonut etsiä hänet noin vauhkoontuneena metsästä vaikka kartanon koirien avulla, sillä hän olisi mielestäni voinut eksyä pitkällä matkalla majaamme metsän keskelle. Itselleni reitti oli aivan tuttu. Kun kerroin, miten olin huolestunut niin paljon, hän aikoi jälleen paeta minultakin metsien pimentoon. Kesyttelin ja rauhoittelin häntä aikani, kunnes kannoin neitoni vuoteelle ja suojelin ruumiillani hänen heiveröistä olemustaan jo aivan kaikelta paitsi itseltäni.

jatkuu huomenna

Metsäkauriin arvoitus 1

2010-03-26T12:58:00.000-07:00

Fantasiajatkonovelli osa 1. Alkaa runolla ja jatkuu miehen kertomuksella sekä päättyy aikanaan runoon.

Minä metsien pimennoista yksin kuljin

sarvikruununi painoon kyllästyen

Metsänvartijan kasvot mieleeni suljin

ja kuljin luo majan avoimen

Pakoon tuota metsästäjää perässäni

ja niin uupuneena juoksustani

lankesin majan tulisijan lämpöön

ja taian tein, siis taljani menköön!

Pois lähti turkkini sileä,

päälläni on helma hohtava!

Luovuin myös arvokkaista sarvistani

ja luotin satumaiseen vaistooni

Turvassa olisin lähinnä sitä,

joka ei naistaan metsästä

Jo astui mies sisään tuvan ovesta

ja laski jo pelottavan aseensa

Eläinkunnan arvokkaan

vaellukseen uupumattomaan

olinkin jo niin kyllästynyt,

minä metsänvartijan majaan eksynyt

Minä näin tänään metsäkauriin puuta kaataessani. Tartuin kirveen sijasta kivääriini, mutta kauris säntäsi pakoon. Kadotin jäljet ja palasin majalleni.

Yllätyin aivan, kun löysin neidon takkani äärestä. Hän lepäsi taljalla, jonka olin kai joskus kaatanut. Niitä oli minulla monta, peuran, karhun ja ketun. Harmistuneena menetetystä saaliista ja usvaisessa metsässä tarpomisesta lämmittelin käsiäni vielä aamusta palavan takkani äärestä. En voinut olla kiinnostumatta lepäävästä tytöstä majassani. Kyykistyin tuon viereen. Neito oli kaunis ja vain ohuessa valkeassa hameessa. Katselin häntä hivellen kapeita uumiaan ja kosketellen varovasti valkoista ihoaan. Kyselin, kuka sinä liet? Vastaamatta jäi neito käsieni armoille, joten kannoin hänet vuoteelle.

Mistä kummasta lienet saapunut, neitokainen keskelle metsää? Kuulas on ihosi, pehmeä kuin niittyvilla. Katseesi on kostea, syvä ja arka. Anna minulle turvasi, sanot hentoinen neito ja kuin soliseva puro on puheesi. Täältä sinut löysin majastani ja sain onnekseni katsella kasvoja yhä rakkaamman.

jatkuu.

Totuuden luonteesta

2010-03-23T04:54:00.000-07:00

Mitä tekisit totuudella? Et uskoisi kuitenkaan.

Mitä kaikki on? - ylittää ymmärryksen muovin ja teknologian lapsilta.

Tai tieto ei soveltuisi ällyllensä, he käyttäisivät sitä väärin.

Kun ihmiskunnassa keksitään jotain uutta,

vaikka uusi teoria kuten Einstein,

saattaavat he synnyttää siitä atomipommin.

Siksi vain numeraalinen laskenta johtaa tiedettä.

Vakuuttaako se, ettei muuta olekaan kuin materia.

Vain taiteilijoilla on vapaus, koska heihin ei uskota.

Vain hulluilla on oikeus pitää tietonsa salassa.

Vain lapsilla ja vanhuksilla on kyky,

koska heitä pidetään liian yksinkertaisina.

Heijastun

2010-03-12T05:43:00.000-08:00

Onko ihmisen elämä enkelin uni

Taitun valona olemassaoloni prismaan persoonana

Kierryn spiraalina itseni ympäri ja yksilöidyn

Maailmani kupla havaitsee kaikkea olevaa,

mutta koen alitajunnassa salaa

Havaitsen muuta kuin vain ruumiini kautta

Onko enkelin siipi katkennut oksa elämän puusta

Vai tuleeko taivas lähemmäs

kuvajaistani suutelemalla

Elonkehä!

2010-03-01T06:23:00.000-08:00

ELONKEHÄ

Helmiäishohtoisena varjelen palloani,

sen vesien kulkusuuntia ja ilman eetteriä.

Huolehdin merien ja tuulten virtauksista.

Annan kasveille janon itseeni.

Luon eläimille liikkumisvoiman lähteen.

Juot vetta, jonka kimmeltävä läikyntä virtaa suoniisi.

Hengität ilmaa, jonka hohde täyttää aurasi.

Olen tuulenhenki, elämänäiti, energian ruumiillistuma.

Huokailen kukkiin ja aukaisen niiden tuoksut.

Verhoudun lehtiin ja avaan niiden huokoset.

Heitän hapen lehtivihreästä ilmojen teille

ja sidon hengityksenne kasvikunnan vehreyteen.

Olen elonkehä, ilmanala, eetterin valomeri.

Olen aina yllänne ja vähän allanne läpäisten kaiken.

Uikaa minussa niin jaksatte elää, elolliset!

Tuotan poikaset kohduissa ja kalojen kudun.

Huolehdin höyhenten kasvusta ja elämänaluista munissa,

niiden ravitsevasta valkuaisesta ja lentävien kannattelusta.

Olen elämän äiti ja eteerinen helmiäiskehä.

Olen alati liikkeessa ja hentoinen kuin lasipallo.

Olen levollinen kehoissa, elämännesteinä virtaava ja hengityksen ylläpitäjä.

Vuodatan energiaa sairaille ja vaivaisille, parannan vammat ja tauteja.

Olen ilman otsooni, olen suojana avaruuden kylmyydeltä.

Täytän joka kolon eikä tyhjyys pääse vastaanne.

Vähenen ja kulun, jos kohtelette elollista huonosti!

Valkeaharjainen mies 5,6,7 jatkuu

2010-02-07T13:03:00.000-08:00

jatkoa aiempaan runoon

Hiljaa istumme huoneeni sylissä,

vaikka meillä olisi paljon puhuttavaa toisistamme

Mutta sinä olet jo liikkeellä, valkeaharjainen mieheni

Sinä kaipaat sinne,

missä ajatukset hukkuvat laseihin

ja rumpujen sähköiseen taontaan

Et halua kuunnella seinien hiljaisuutta,

syystuulen laulua ulkona

ja sydämeni levollista sykettä

Nyt puhaltaa tuuli,

heittelee pakkasta puita ja taloja päin

Se työntää kylmyyden kiinni ihoon

Ja me jonotamme sisään ja odotamme lasillista,

joka tekisi meidät lämpimiksi jälleen

Kuulen kuinka jääpalat alkavat hiljaa helistä sinuun

Voinko itsekään kohmeisin käsin ja jäähäsi naulituin sieluin

jakaa rakkautta sisältäni, kun sielläkin on iso vajaus

Ei vain tihkua voin,

jos painat kätesi huurteiseen lasiisi ja teet siihen kurkistus aukon

Vain tihkua voimme, valkeaharjainen mieheni

Miksi me ihmiset yritämme näyttää siltä että kestämme,

vaikka ajatuksemme ovat monipolviset sydämeen saakka

Puut riiputtavat taas hiuksiaan monien kapakoiden päällä

Ja ihmiset matkaavat pois syvässä humalassa,

mutta mieleni ei lähde sinusta, ei viinillä, ei oluella

Taas tapasimme toisemme täynnä toiveita

ja eroamme pettyneinä jälleen

Jotakin läheistä särkyy silmiesi maanvärisissä kiekoissa

En ymmärrä sinua enää,

vaikka kuulen sanasi, puhut jo vierasta kieltä

Joten emme vieläkään voineet kertoa toisillemme, mitä olemme

runo jatkuu vielä

Valkeaharjainen mies 2, 3, 4

2010-02-05T05:36:00.000-08:00

Runoni, tositapahtumiin perustuva tarina, alkoi jo edellisessä jaksossa.

Tule luokseni taas valkeaharjainen mieheni

Älä välitä matkasta

Tahdon laskea käteni sinun selkäsi notkelmaan

Pilvet nousevat korkeammalle

ja elämä ravistelee kirjavia helmojaan

Vaikka näistä päivistä haravoin vain vähän runoja kokoon

Kuten hiuksia, jotka olet jättänyt tyynylleni,

pitkiä hauraita hiuksia

Millaisena näät maailman sieltä korkealta

valkeaharjainen mieheni?

Onko metsikkösi tiheämpi, tiesi jyrkempi?

Entä ylähyllyjen pölyt, jotka kuiskivat omaan sakeuteensa

Piirrätkö niihin viestejä, joita en nää

Ei minun tarvitse kysyä, vain kääntää lehteä

Joskus tosin sulkeudut pelkistettyjen sanojen kuoreen,

katseesikin on painettu kansiesi väliin

Ne ovat kiinni enkä voi elämäntarinaasi avata,

jos se ei halua paljastua

Näkökulmasi on niin ylhäältä,

etten tavoita ajatuksiasi

Valkeaharjainen mieheni,

kulkija paossa pakopaikkaa, jonne on matkalla

Sanot, ettet ymmärrä minun silmiäni

Sinusta ne ovat liiankin heränneet

Minusta omasi ovat enimmin unessasi

Oikeastaan silmiemme kyynelvesien läikyntä

vain huuhtelee eri maan rantoja

Me molemmat pakenemme - erisuuntiin!

Jatkuu vielä

Valkeaharjainen mies 1

2010-02-04T11:18:00.000-08:00

Laulelmia elävästä elämästä ja unelmia paremmasta maailmasta olen synnyttämässä. Tämä synnytys on kivuton toisin kuin maailma, tämä luomisentila on innostava ja tuottelias. Oivallus, inspiraatio ja innoitus ovat niitä asioita maailmassa, joita käytän kuin stimulantteja, aineita en tarvitse. Runon paperille lykkääminen on luonteva koitos ja aluksi ihastun jälkeen itsekin. Tosin myöhemmin alan kritisoimaan. Tykkään palautteesta ja ihmisten reagoinneista tuotoksiini, joten antakaa tulla vain, mitä runoni ja tekstini herättävät. Vastaankin voi väittää ja kummeksua.

Haluan, että tämä blogini on valoisampi kuin muut. Hehkuvan runollinen ja havaitsevan unelmainen. Aihepiiri liikkuu esoteriassa. Tunnen sitä lähinnä vanhastaan, en New Agesista, ja tunnen toisinaan sen lisäksi elämänpiireissäni. Mutta nyt vaihdan aihetta hellyyteen ja heltymättömyyteen ihmissuhteissa. Kerron oman tosi tarinani jatkokertomuksena, joka alkaa näin:

VALKEA VAELTAA, KULTA KULJEKSII

Festivaalien katveessa näin valkeaharjaisen mieheni

Musiikin kätkoistä hän astui

Maa puhui

Silmäni näkivät todellisen unen

Ja minä sulaudui häneen kuin valo päivään

jatkuu

Valoa runon muodossa

2010-01-24T11:45:00.000-08:00

Olen ikuinen valo-olento,

joka ei nimeään tiedä elämien unessa

Luojani valmistelee minut jokaiseen tulevaan hetkeen

elämäni ennakoinnilla:

Niin tunnen kodikkaaksi asunnon, johon totun

Niin miellyn ihmisiin, joihin opin luottamaan

Jos ajattelu väistyy sivuun, vielä olen

Seuraan kehoni liikuntoa ja ajatusten virtaa

Olen kokeva olento, alituiseen hauras

Luojani kämmenellä ihmettelen yksinäisyyttä,

ruumiillisuuden rajallisuutta

Ihminen on pohjimmiltaan kaunis, kun häneltä tämä kaikki riisutaan!

Kuoleman läheisyys -MUISTORUNO

2010-01-20T14:03:00.000-08:00

Hauras lasi kevenee päivä päivältä,

hapertuu kuin lehti, mutta ei säry

Aika vähenee munkin kammiossa

Rauha mielessä, levoton olennon lepatus

Hoitajat ympärillä, enkelten huolenpito

Lehden valkoisuus jo ja harmaa parran pelto

Ylevöityminen elämän saralla:

sulkea kohta sen musta Raamattu

Ruumiin heikkeneminen,

kapea kuja kuolemaa kohti

Viipyillen tuttavien ovilla,

luvaten tulla kertomaan, mitä on tuolla puolen

Vuoteen huolenpito, lämpö vielä

Ohentuminen, valmius astua valoon

Tuikahtaa! -ja sammua itsen kirja

Kun astuu kohta valonlähteettä kylpeville niityille

Oletko persoona?

2010-01-15T13:41:00.000-08:00

Sri Nisargadatta Maharaj ei ole guruni. Hänen suomennettu kirjansa 'Valvetilasi on unta' opetti minulle paljon. Varsinkin valaisi hänen itsepintainen kehotuksensa: "Älä samaistu henkilöhistoriaasi." En tunne kaikkia itämaisia opettajia, neuvovatko he näin. Tuo ohje oli hyvin vapauttava.

Ihminen on jotain muuta. Henkilöhistoria on toki koettu, mutta muistinvarainen ihmissyksilön kokemusmaailma, ei ihminen itse. Ihminen on jotain muuta kuin ruumiinsa -ja tapahtumat, joita hän sen kautta seuraa. Ilmiömaailmalla ei Nisargarattalle ole enää mitään olennaista merkitystä, ei samaistumiskokemuksena.

Perimmäistä itseään ei voi kääntyä katsomaan. Peilikuvakin on vain ruumiinkuva. SAMAISTUMINEN ruumiiseensa luo harhan, mutta sen kautta vain katsomme maailmaan. Geenit , aika ja elämäntavat muokkaavat vartalon. Ihminen itse on ja vain kokee - kokee myös itsekseen henkilöhistoriansa samaistumisen kautta.

Syntymähumala!

2010-01-12T08:09:00.000-08:00

Perhonen kokee elämän syntymähumalana, josta olen aina halunnut SELVITÄ: skarpata, kirkastua, valaista tajuntaani ilman minkään aineen orjuutta. En ole sitoutunut mihinkään tiettyyn henkiseen oppijärjestelmään. Tutustun mielelläni niiden anteihin ja ymmärrän niitä osittain myös itsekoetun pohjalta. Ihmisen ymmärrystä pidän tosin aina vajavaisena.

Kristinuskoon minulla on monenlaista kantaa (kts. mm. Elaine Pagels: Gnostilaiset evankeliumit, jos kiinnostaa.) Länsimaisten ja itämaisten uskonkäsitysten perusteiden välillä ei ehkä kuitenkaan ole niin paljon eroa.

New Agea en purematta niele! Monenmoista voi kokea, mutta valaistumiseksi tai vihkimykseksi ei kannattaisi kaikenlaisia ilmiöitä luulla.

Idän opeista ymmärrän vain osan, mieluummin käytännössä kuin uskontona. Lukijassa herää ehkä kysymys, missä "vaiheessa" nyt olen?

Voin ehkä kuvatakin näin, ajattelunvirta voi olla pois vuodenkin yhteenmenoon meditoimatta -Se nostaa alhaista älykkyysosamäärääni. Olen välitön ja täysin sponttaani silloin ja koen itse elämän kuljettavan minua. Sitten taas huomaan vaipuvani ajatuksiini bussimatkoilla, enkä vain havainnoi tätä maailmaa.

Monet ihmiset blogistaniassa vannovat jonkin opitun -ismin nimeen. Mielestäni maailmankuvalliset asiat ovat kuitenkin enemmän käytännön asioita, kuin jonkin meditaatiohetken tai budolajin harjoittamista. Niistä voi tulla pakkoneuroosi ja itsepäinen pyrkimys johonkin - oli kysymyksessä sitten jujutsu tai aikido tai mantra. Läsnäoleva hetki on avain.

Hetkellistä on elämä! En voi olla nyt siteeraamatta Eino Leinon runoa, joka on niin kaunis ja hyvä ja osuva (miten hän itse sitten tämän Hautalaulun lienee mieltänyt):

Levoton on virta ja vierivä laine,

meri yksin suuri ja meri ihanainen.

Nuku virta helmassa meren.

Tuuli se kulkee ja lentävi lehti.

Onnellinen on se, ken laaksohon ehti.

Nuku lehti helmassa laakson.

Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti.

Ei se iäks sammu, ken elämästä lähti.

Nuku tähti helmassa päivän.

Varsinkin viimeinen säe on kiehtova. Ymmärrä runo tavallasi. En halua, että minua ihmetellään liikaa!

Kaaliperhosille

2010-01-10T05:49:00.000-08:00

Joku ymmärtää minut nyt väärin. Taiteellisuus ei liity huumeiden käyttöön. Niistä sanoudun kokonaan irti. Minulle riittää aamukahvin kofeiini. Olen jo lapsesta asti ollut harvinaisen luova. Monella saralla. Tosi voi sekoittua leikinlaskuun, vaikka totuus on tavoittamaton ihmismielelle. Elelen vain aidosti minulle läheisten ihmisten kanssa, vaikka tapailen kaikenlaisia "karvakorvia". Meitä yhdistää huumori, syvähenkisyys ja luovuus. Kaikki, jotka näyttävät hipeiltä tai käyttävät rastoja, eivät ole narkkareita. En ymmärrä viittauksianne. Toivoisin myös, että kaikki kävijät jättäisivät kommentin ja ne, kenen listoilla olen suosikkina myös, kaikille blogeilleni. Joku ihmettelee myös Perhosen maailmankuvaa. Sitä ei voi paljastaa, koska sitä ei ole. On vain näkökulmia. Uskon sijasta elän vain toivossa.

Runo:

Toivon että Jumala ON

Toiveeni, uskoni, mielipiteeni ei muuta totuutta

Mahtuuko kaali kaaliperhosenkaan kaaliin

Täydellinen on vajavaiselle käsittämätöntä

Vain tähän yltää perhosen ymmärrys

Lennähtelen - Ikuisuus säilyy

Sinisiipi vertailee elämänpäämääriä

2010-01-06T05:51:00.000-08:00

Olen perhonen työmuurahaisten pesässä

Olen satimessa ja samoin yökiitäjä

Hääri, hääri! Virkkaan, neulon, leikkaan, ompelen

Hääri, hääri! Karsit, höyläät, sorvaat, hiot

- kuka mitäkin tekee, kuka mihinkin pystyy

Hetkenlentäjä uupuu kesken -

Työmuurahaiset jatkavat kulkuaan ja keruutaan

Perhonen ei ymmärrä niiden mieltä eivätkä ne perhosen

Tervehdys hohdesiipinen sudenkorento!

Tervehdys metallinhohtoinen koppakuoriainen!

Muurahaispesät ovat isoja ja hyvin organisoituja.

SATU KATOAA

2009-12-28T07:47:00.000-08:00

Menninkäinen päätti aloittaa uuden elämän ihmisenä. Keijukainen päätti kastaa kynänsä musteeseen ja kirjoittaa uuden elämänkerran. Pikkupeikko halusi valokuvamallisi. Maahinen päätti ostaa suklaapatukan ja tarjosi virvatulille salmiakkia. Vesihiisi päätti hankkia auton, vaan koneiden kolke maalla häiritsi häntä. Jostakin katosi sadunkauneus, kun kerrostalo sulki heidät huoneisiinsa mustan nahkasohvan kera. Kirjahyllyssä tuijotti luettu tietosanakirja eikä alkuperäänsä muistanut enää kukaan...

Seinät ahdistivat. Valkoisuus tympi. Kuin maailmasta olisivat värit kadonneet. Laatikko huoneen nurkassa vain loisti ja räiski ainoana asumisen väriläikkänä. Niin katosi mennyt maailma omiin harhoihinsa. Vieläkö menninkäinen muistaa mullan tuoksua? Vieläkö keijukainen kokee lentävänsä? Niin he vain taapertavat metsien kätköista palkkatöihin ja asuntoon, palkkatöihin ja asuntoon...

Kultakutri voi joskus vielä löytää karhujen talon ja nukahtaa. Sitten hän herää sairaalan sängystä: "Nytkö tämä uni on kohta ohi... ? Kadotin itseni steriileihin huoneisiin ja olin samankaltainen kuin kaikki muut."

Vesihiisi sihisee hissukseen, kun naapurilla on komeampi auto. Maahinen kiroilee ATK-tunnilla. Tämä tyytymättömyys kaikkeen syö sadun sieluistamme. Tämä konemaailma muuttaa linnat ja luolat ahdistaviksi. Metsäkään ei enää pue meitä tosiolemukseemme.

Kukita itsesi voikukkaseppeleellä ja tee lemmikeistä kaulanauha, Kultakutri!

Kupla

2009-12-27T12:44:00.000-08:00

Niin illusorinen unelma onnellisesta elämästä

on tämä maailma...

Kosketan pöytää, alkuhiukkasten kohinaa.

Istuudun tuolille maan sydämen rautaiseen painovoimaan.

Tartun sattumanvaraiseen kirjaan, jonka elämä tuo eteeni.

Kiinnostukseni kohde takertuu siihen, - muun silmä välttää.

Toisinaan katselen maailmani kuplaa kuten muutkin.

Katson kotiani, mieltymyksiäni, hankintojani, makuani..

Kuljen kotikaupungissani - tottumuksen elämän kirjossa.

Muistelen ja suunnittelen tulevia poissaolevana jo.

...niin illusorinen unelma onnellisesta elämästä

on tämä maailma.

Meren pohjalta vain katson auringon pintavälkkeeseen

Niin syvälle on haudattu tosiolemukseni

Joillakin on toinen mieli

2009-09-06T01:31:00.000-07:00

Unessa tullut tarina:

Maata uhkasi kova kohtalo. Sotilaat vyöryivät naapureista rajalle. Muureja ei ehtinyt rakentaa.

Haltijakansa yritti kaikin keinoin puolustaa omaa aluettaan. Oli koottava luonnonvoimia, ei tartuttava maallisiin aseisiin. Olin itse avainasemassa. Olin kuulas, hento ja tajunnantilani oli erikoinen - aivan ihmiselle vieras. Kykyjäni en silti saanut esille enkä energioita virtaamaan.

Haltijamieheni ehdotti mielemme yhdistämistä. Laitoin otsani otsaansa vasten. Vaan silloin minulle selvisi koko toisen pettuuruus. Koko hänen miehinen olemuksensa muuttui minulle halveksittavaksi.

Haltijamieheni alkoi hokea itseään koroittaen: "Olen mahtavampi kuin muut. Olen voimakas. Mahtavin!" Ei noin saisi edes toivoa - väitin. Hänen silmänsä menivät viiruiksi ja hän poistui omaan langenneeseen tilaansa.

Otsiemme kohdatessa olin nähnyt ajatteluni näkökyvyllä enemmänkin tuosta mieshaltijasta. Miten hän oli ottanut rinnalleni ihmisvaimon ja antautunut tämän kanssa lapsentekoon. Koko haltijakansan voimat alkoivat sitten vuotaa lapseen, joka ei osannut kykyjään koskaan käyttää. Itsekin heikkenin.

Maamme rajojen ikiaikainen sinetti oli siten murrettu. Luontaisen kayttäytymisemme rajat oli rikottu. Mitään ei ollut tehtävissä. Ihmiskunta aseineen uhkasi meitä. Maa antautui sotaan.

Herättyäni ajattelin, että olimpa kokenut erikoisen tietoisuudentilan - millaista on omata haltijan mieli.

Valo-olento

2009-09-05T08:45:00.000-07:00

Toverini kertoi ihmisten olevan pohjimmiltaan ikuisia valo-olentoja. Tämä jäi lähtemättömästi mieleeni. Tätä ei tarvitse liittää mihinkään uskontoon. Auramme hehkuvat, mutta ruumis rajoittaa.

En ota kantaa ideologisiin kuppikuntiin. En liittoudu samoin uskovien kanssa. En petaa taivasosaani julkituomalla epätietoisuuttani ja jättämällä kaiken uskon varaan tiedon puuttuessa.

En voi ketään vakuuttaa otsikosta. Jos havaitsen auran ihmisellä, en voi tätä kykyä antaa muille. Puhutaan henkilökemioista. Itseasiassa jotkut kokevat auramme epämiellyttäväksi tai viihtyvät siinä. Ihminen on minulle kauneus itse. Ruumis voi voida huonosti. Itse keho on alhaisempi kuin ihminen itse pohjimmiltaan. Valo-olentoina emme tapa tai syö eläimiä. Meillä ei ole väkivaltaan mitään tarvetta. Ego puolustautuu kuin eläin ja on läheisessä kontaktissa kehoon. Sisin itse on aina viaton.

perhonen itse

2009-08-31T13:50:00.000-07:00

Miksi nimeni on Perhonen. Jo olisin eläin, muistuttaisin kuulemma lähinnä sitä : hetken lapsi, kaunis itsessään ja teksteissään, yhtä lyhytjännitteinen ja pyrähtelevä. Salaiset siipeni loistavat väreissään, vaatimattomasti tosin - Sinisiipi vain. Elämänikin lienee yhtä lyhyt tähdenlento. Elin-ikäni kuin lennähdys asiasta toiseen mihinkään paneutumatta. Siipeni ovat herkän hentoiset, värikkäät mutta rusennettavissaa. Tekstini ovat lyhykäisiä ja asia vaihtelee. Lennähdin tänne sivuille ja haluan tehdä elämästäni runoa ja tarinaa. Seuratkaa niitä niin vien teitä toisille tasoille. Siivekäs on moni luova itse.

Tervetuloa tännepäin!

2009-08-28T11:02:00.000-07:00

Tämä blogini on uudenuusi, tällä ei juuri vielä lukijoita ole. Tämä lienee hukkunut kaikkien blogien joukkoon. Itkupilli on tehnyt taustakuvan. Haluan julkaista tässä kauneimmat kirjoitukseni. Minut löytää myös sivuiltani Kosmoskynä ja Arvoitus.

Olen pohdiskeleva kaunosielu. Fantasia kiehtoo mieltäni. Tarinani syntyvät kuin itsestään ja niissä vierailevat joskus olemattomat olennot - onko niitä? Kerrohan.

Miehenpyydystys

2009-08-12T11:49:00.000-07:00

Lasken verkkoni veteen - Ihastuksen
Sanojeni kilahdukset tarttuvat ansaani
katseesi kellanruskeita kaloja pyydystäen

Kutsuni on kuin veden ääni kiviä vasten - Rakkauden
Avasin padon
Virta on vapaa

Joko olet päästänyt veneesi veden kulkuun - Kiintymyksen
Koukkua en käytä ongessani
oksassa vihreälehtisessä

Onnen olemus

2009-08-12T11:42:00.000-07:00

Onni on vähään tyytyminen,
kauniin sävelkulun ihaileminen,
valon vuorokautiseen leikkiin eläytyminen...
Onni, onni - ei tule kutsusta,
katoaa murheen edessä,
ei kestä avioliitossa
Täyteläinen olo -
harvoin saavutettu,
keinoin säilytetty:
pysähtyä, havahtua, tyytyä

Haltijoiden häät

2009-07-22T12:26:00.000-07:00

Kuiskaus kiirii ruohikossa. Pienet eläväiset tonttuset supattavat
jo suopolulla, että tänään on haltijoiden häät
syvien vesien saarella.

Maahiset ryömivät koloistaan sipisemään tapahtumia.
Takkuturkkiset menninkäiset kaarnahameissaan
seuraavat tonttuja. Virvatulet osoittavat tien
tulevien juhlien kulkueille.

Kasteenkohmeat usvaneidot nousevat levoltaan.
Yöttömän yön aamunkajosta kohoavat hengettäret
liihoittelemaan ilmoissa.

Kuiske kuuluu myös keijujen korviin, kun kukkien avautuessa
ne heräävät yönupuistaan. Etäältä kuuluu jo haltijoiden laulu
havisuttaen oksistoja.

Peikkomaan rummutus kumisee maan alta
herättäen senkin väen. On yötön yö, on keskikesän seisaus ja
haltijoiden häät. Jos ihminen eksyisi pienen väen metsään,
hän kummeksuisi kuisketta.

Vedet ovat tyynet, kun ilmapurret lipuvat saarta kohden.
Linnut ovat vaiti, ei kuulu sirkkojen soitto. Hääjuhla on
salatuimpia mitä kuolevainen on koskaan näkevä.
Sillä muuten hiisi nousee suojärvestä, kaataa
ihmisten puuveneet kaikki ja riehuu suojärvellä
hukuttaen kaikki tavalliset soutajat.

Haltijoiden purret saapuvat aamuautereesta
kevyen pilviverhon läpi. Aika pullistaa morsianten
hieneet puvut. Hentoiset kädet laskeutuvat
valittujensa kämmenille. Nyt on pariutumisen aika,
yhdessä kulun, kun jumalattaret kuiskailevat
ilmoissa suopeuttaan.

Liitot solmitaan puuttomalla tasanteella, syvien vesien
saarella. Sinne ihminen ei ole koskaan päässyt.
Ehkä hän on vain kuiskeen luonnossa kuullut.
Hääjuhlasta ei voi siksi enempää kertoa.

Sen hetkenä luonto on vaiti. Elo heräsi vain
kulkueiden ajaksi, kunnes purret vievät
haltijat takaisin toisille tasoilleen. Silloin
luonnonhenget katoavat kaikki
ajan ulkopuolelle.

Luomiskertomus

2009-07-22T12:24:00.000-07:00

Puista tuli mykkiä,
paikalleen sidottuja
Alasti ne seisovat pakkasessa
Jumala loi linnut
Nyt puut laulavat ja soivat

Perhoskokoelma

2009-07-22T11:50:00.000-07:00

Laitoit minut neuloilla perhoskokoelmaasi
Miltä minä näytän lasia vasten?
Pieni sinisiipi
sitruunaperhosten ja yökehrääjien joukossa

Revin siipeni sinussa,
kun ryömin varovasti pois
Ei minusta ole lasin taakse

Elän vain itselleni ja hengitän!